Olimme jo pitkään puhuneet menosta Saint Tropeziin Tiian kanssa, mutta emme olleet saaneet sitä aikaiseksi lähinnä siksi, että aina kun olimme suunnitelleet lähtevämme, olikin yhtäkkiä alkanut sataa ja suunnitelmat lykkäytyivät aina vaan edemmäksi. Vihdoin yhtenä torstaina, joka oli kansallinen pyhäpäivä täällä Ranskassa, päätimme Tiian ja Nataschan kanssa lähteä katsomaan tätä kuuluisaa paikkaa. Koska Nataschalla on auto, oli matkamme ns. ’road trip’ pitkin moottoritietä ja pikkuisia tienpätkiä. Alun matkasta taitoimme siis moottoritiellä, sillä se on todella nopea; matkalla on vain muutama pakollinen tiemaksuosuus, mutta muuten kolmikaistaisella tiellä on sujuvaa matkustaa (tosin valppaana saa olla kokoajan, sillä ranskalaiset ovat aikamoisia kuskeja!). Kun matkaa on jäljellä suurin piirtein 30 kilometriä, käännytään moottoritieltä oikealle kohti Saint Maximea, joka on pieni kylä ennen Saint Tropezia. Saint Maxime on idyllinen rantakaupunki, jonka rannat ja puistot näyttävät jopa vielä marraskuussa siltä kuin olisi keskellä kesän kovinta hellettä. Ainoastaan mereltä puhaltavasta kylmästä tuulesta voi erottaa sen, että syksy on jo todella pitkällä. Taivas oli pilvetön ja aurinko paistoi. Päätimme mennä rannalle ottamaan muutaman valokuvan ja otoksia niin yksin kuin ryhmässä tulikin otettua sitten aikamoinen määrä.
Saint Maximesta jatkoimme matkaa kohti varsinaista päämääräämme ja matkalla ihastelimme rantamaisemia. Saavuttuamme Saint Tropeziin huomasimme, että auton pysäköinti olikin sitten hieman haasteellisempi juttu; itse keskusta on pieni ja parkkitilat todella rajatut. Ajoimmekin sitten hieman sivummalle ja onneksemme löysimme paikan sellaiselta alueelta, jossa ei ollut pysäköintimaksua (ne kun saattavat olla yhdeltä tunnilta jopa 5€). Tämä oli myös hyvä ratkaisu sen kannalta, että saimme mukavan iltapäiväkävelyn raittiissa syysilmassa ja pääsimme kiertämään pieniä kujia, jotka olivat täynnä pikkuruisia putiikkeja. Koska oli pyhäpäivä, suurin osa putiikeista oli kiinni ja vain muutamat pitivät ovensa auki. Silti väkeä riitti todella paljon ja melkein jokaisessa sai raivata itselleen tietä päästäkseen eteenpäin. Putiikkeja ihastellessamme kävelimme samalla kohti satamaa, jossa sitä ympäröivät suuret jahdit ja kahvilat. Kesäisin korkean sesongin aikaan satama on todella vilkas; monet turistit ja julkimot tulevat sinne viettämään kesälomiaan ja nauttimaan sen moninaisesta tunnelmasta. Satama oli myös nyt hyvin täynnä ottaen huomioon, että oli jo marraskuu; monet istuivat kahviloissa tai nauttivat iltapäivän ateriansa mukavan lämpimässä säässä. Olimme itse myös suhteellisen nälkäisiä, joten päätimme mennä syömään kuuluisia lettuja, jotka paikallisella nimellä tunnetaan sanalla Crêpe. En yhtään ihmettele, että paikka on kuuluisa crêpeistään; lettu oli todella rapea ja maukas ja asiakkaita olisi ollut enemmän kun paikkoja koko ravintolassa.
Syötyämme kiipesimme pitkin vanhoja puuportaita korkealle mäen kukkulalle, josta oli mahtavat näkymät yli Saint Tropezin. Siellä otimme muutamia valokuvia ja nautimme maisemista auringon paistaessa edelleen pilvettömältä taivaalta. Huomasimme, että aika oli mennyt kuin siivillä ja totesimme, että olisi aika lähteä kävelemään kohti autoa, jotta osa automatkasta voitaisiin vielä tehdä valoisaan aikaan. Kävelimme vielä kerran sataman ja putiikkien läpi autolle, jossa yhdessä joimme Canada Dry:t (inkiväärijuoma) ennen lähtöä. Sitten hyppäsimme Mini Cooperiin ja iloisin mielin lähdimme tekemään matkaa takaisin kohti Antibesia.
